Ajan ja maan lokeroinnista psyyken lokerointiin (jatko vuodelta 2018)

Kolonisaation seurauksena asumme asumuksissa, (jotka ovat neliskulmaisia) joiden rakentamiseen on valtava määrä säädöksiä; rahastuksen, bisneksen ja hallinnan vuoksi.

Kolonisaatio on ulottunut kaikkialle; vaatteisiin, joita puemme, ruokaan mitä syömme, ruoantuotannon tapoihin, lakeihin ja säädöksiin. Se näkyy ohjeistamisessa, yleisessä suunnassa, lääkkeiden määräämisessä. Syvemmän ymmärryksen leviämisen estämisessä.

Meitä rajoitetaan ja tapetaan systemaattisesti, kuin näkymättömissä. Rahan ja vallan vuoksi. 

Tämä näkyy ja tuntuu ihmisten toisiaan vastaan taistelemisessa, kilpailussa, surussa, ahdistuksessa, ajankäytössä. Siinä, miten valtiovallan toimintaa ei kyseenalaisteta.

Se näkyy koulusurmissa, syömishäiriöissä ja luonnon valjastamisessa viimeistä piirtoa myöten rahan ja vallankäytön välineeksi.

Tämä kaikki palvelee lopulta pientä osaa maailman väestöstä. 

Loput ovat järjestelmän orjia. Tämä on valitettavaa sanoa. Tiedän; se kuulostaa järkyttävältä ja julmalta ääneen sanottuna. Olemme työvoimaa, ja uuden orjuutettavan sukupolven siittäjiä. Toisaalta, nekin jotka ovat pyramidin huipulla eivät ole vapaita. Ei tällainen järjestelmä ole vapaa tai vapautta luova. 

Meille syötetään ihannekuvaa; työpaikka, naimisiin, lapsia, farmari, kultainen noutaja, tietokoneet ja muotivaatteet.. Kohoaminen systeemissä ylöspäin on tavoite; ihminen haluaa KUULUA yhteisöön, kaipaa yhteyttä, ja tätä sisäänrakennettua vaistomaista rakennettamme käytetään hyväksi esimerkiksi mainonnassa ja propagandassa. 

Ihmiset pelkäävät myöskin mielensä hajoamista. Muutosta.
Sen vuoksi kaikkea, mikä on outoa tai sotii pienestä pitäen rakennettua maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä vastaan, kartetaan aivan kuin ruttoa, eikä haluta ottaa edes selvää. Aikaa ei myöskään valtavasti ole liikaa oravanpyörässä juostessa...

Ihminen on opetettu olemaan hallittavana ja odottamaan johtajaa. Suurinta osaa ihmiskunnasta ei ole opetettu ajattelemaan omilla aivoilla, kyseenalaistamaan, ja ottamaan vastuuta teoistaan. Todella olemaan "jumalan kuvana", siinä ominaisuudessaan, jonka mahdollisuus on luoda, eikä vain odottaa tai antaa käskyjä ja toimia kuin sotilas, selvitäkseen hengissä.

Monisukupolviset traumat yleensä estävät todellisen vastuunoton, vaikka sitä tahtoisikin. Nuo traumat elävät syvällä kehoissamme, mielen saavuttamattomissa. Siksi monikaan terapia, mikä perustuu vain puhumiselle, ei lopulta johda muutokseen. Nuo rakenteet tulisi puhdistaa syvältä solutasolta ja tunnekehoistamme.

Tässä yhteiskuntajärjestelmässä "mielisairaus" on sitä, että ihmisen mieli lopullisesti murtuu. Sen suojamekanismit tuhoutuvat. Tai ne tuhoutuvat niin, ettei ihmisellä itsellään ole mitään kontrollia tapahtumassa. Psykoosi.

Tuo voi tapahtua monella tavalla, eri asteisesti:

-Huumeet "näyttävät" liikaa, eikä sitä kyetä integroimaan, yhdistämään tähän "normaaliin" arkielämään; päivätajunnan eloon (patriarkaalisen epäluonnolliseen, vajaaseen käsitykseen elämästä).

-Auktoriteettiasemassa olevat lyttäävät ja rakentavat ihmisen kenttään ja mieleen uskomusmaailman, millä lapsi/nuori/aikuinen kokee itsensä ja ajatuksensa vääriksi, huonoiksi. Lopulta hän pelkää itseään ja omaa luontoaan.

Ei ymmärrä olevansa ihmisenä kasvun tiellä ja valtaapitävien manipulaation kohde. Ja hajoaa.

-Ihminen kokee kokemuksia, näkee asioita, joita yleinen maailmankuva tai ihmiskäsitys pitää vieraina, hulluina ja uhkaavina.

Jos itseluottamus on ohut, eikä ole tukea tuolla matkalla, hän voi murtua.

Katsokaa nuorisomme tilaa. Miten juurettomaksi ja merkityksettömäksi he tämän elämän kokevat! Meiltä on leikattu elämästä puolet pois ihannoimalla pelkää materiaa ja materiaalisia suorituksia.

Monet ihmiset pelkäävät kyseenalaistaa itseään ja omia mekanismejaan, koska se, että kuva itsestä muuttuu tai tuo "itseen katsominen" näyttää jotain epäedullista, koetaan uhkana itseluottamuksessa ja omassa kuvassa, mielen rakennetussa systeemissä.

Ihmiset pelkäävät kyseenalaistaa myöskin ihmissuhteitaan, koska nekin ovat helposti urautuvia systeemejä, ja niiden uutuudenviehätys (kokemus vapaudesta ja rakkaudesta, yhteydestä) häviää suhteellisen nopeasti. Silloin tuo vapaus ja rakkaus-tila kohtaa molemmissa osapuolissa heidän jähmeät vapauden ja rakkauden vastaiset opitut ehdollistumat ja traumat. 

Tämä helposti kielletään, koska tuota jähmeitten rakennelmien/ehdollistumien purkutyötä ei osata tehdä, tai ymmärtää tehdä, ja erotaan esimerkiksi toista syyttäen tai pysytään yhdessä hammasta purren ja ongelmat kieltäen, jolloin kuilu ja erillisyyden kokemus toista kohtaan vain kasvaa.

Ihminen kaipaa luonnostaan turvaa, ja kyseenalaistaa asioita vasta, kun tuo turva alkaa kuristaa liikaa.

Ihmiset roikkuvat monenlaisissa turvarakennelmissa, selvitäkseen "hengissä", "pitääkseen kasvonsa", peläten paheksuntaa ja häpäisyä, häpeää. Yhteisöstä ja yhteydestä eristämistä.

Yhteyttä kaivataan hinnalla millä hyvänsä. Tuo on lapsen malli. Lapsi tarvitsee vanhempiaan.

Millainen vanhemman malli yhteiskunnassamme vallitsee, millainen "vanhempi" valtiomme on?

Meidän tehtävämme on kasvaa aikuisiksi myös psyykkisesti ja otettava syvä vastuu elämästämme ja valinnoistamme, niin että turva on sisäinen, jolloin on mahdollisuus ja rohkeus asettua kaikenlaista alaspainamista ja riistoa vastaan.

Ulkoisessa turvassa roikkumisella on hintansa.

Mielen hajoamisen pelkoon ja ahdistukseen on olemassa hyviä maadoitus-konsteja, mielen pelkojen sokkeloista ulos murtautumiseksi, jotta hengitys pääsee hengittämään ja laajentamaan solutasolla ja laajentamaan ihmisen tietoisuutta, näkökantaa.
Hengitys ja hyväksyvä läsnäolo;
istuminen ja kaikkien tunteiden ja tuntemusten katsominen, tunteminen ja hyväksyminen kehossa on yksi keino.
Ihmisellä täytyy olla kokemus siitä, että on löytänyt persoonasta erillisen ikuisen osansa, tai sielunsa, tai häivähdyksen jostain suuremmasta, jotta se voi uskaltautua syvemmälle. Ilman, että mieli hajoaa.
Tuo on todellinen suoja, rakkaus, mikä pitää pystyssä mielen ja ihmisen, hänen pyristellessä valheen ja totuuden, maailman pyörteessä, etsien totuutta.
Jos roikkuu persoonan tasolla, uskoo sen olevan se todellinen järkähtämätön "itse", suojaa juurikin mieltä hajoamasta, suojaa minäkuvaansa ja itseään ristiriidoilta, suojaa myös itseään löytämästä korkeampaa itseään, potentiaaliaan ja sielunsa johdatusta. Laajempaa kokonaiskuvaa. Sillekin on oltava paikkansa. Mitään ei kannata väkivalloin runnoa.

Tuohon prosessiin tarvitaan tietoa ja ohjausta. Suojaa.
Rakastavaa ymmärrystä.
Ja ihmisiä, jotka ovat lähteneet syvästi muutospolulle, kääntämään jokaisen kiven ja kannon, itseään kunnioittaen.

Toivon sinulle ja meille upeaa matkaa kohti Uutta Maailmaa!

Huumoria unohtamatta. Sen voima on valtava.


Mion