Luonto minussa

Tänään tapahtumat herättävät minut kirjoittamaan luonnon puolesta.
Meissä kaikissa asuvan luonnon puolesta. 

Luonto ei ole tarkoitettu valjastettavaksi talouden ja teollisuuden ajattelemattomaan hyötykäyttöön, vaan ymmärrettäväksi syvästi, hoidettavaksemme. Kun otat jotain, annat jotain takaisin. Kiitollisuuden vähintään.
Se, miten luontoon suhtaudutaan nykyään on pitkän historian ja ehdollistumien tulosta, mikä on soluttautunut asenteisiin ja koko yhteiskunnalliseen järjestelmäämme, sekä kaiken arvottamiseen hyvänä tai pahana; ymmärryksen sijaan.
Tähän ovat vaikuttaneet mm. monoteistiset uskonnot, matriarkaalisen äitikulttuurin tuhoutuminen ja sitä myötä naisen alistaminen, ja alistuminen.
Pelotteilla kontrolointi.

Maailma uusiutuu. Enää emme voi rajoittaa uskomuksiamme synkälle keskiajalle tai noitarovioille.

Luontoon kuuluu kaiken virtaavuus ja muutos. 

Länsimaalainen ihminen peloissaan, ja puhutaan tässä nyt samalla rikkinäisestä maskuliinin energiasta, on naisen ja luonnon hurjuuden pelossaan yrittänyt hallita ja kontrolloida kaikkea.

Luonto ei missään mielessä ole paha. Siinä on tarpeen ja sen täyttämisen, luomisen ja tuhoamisen voimat koko ajan vallalla.
Eläimet ovat tuossa tiiviisti yhteydessä, viattomuudessaan.
Ihmisen luonto on sama, mutta ihmiselle on annettu kyky ymmärtää ja valjastaa ymmärryksensä suojelemaan elämää kantavia voimia ja rakenteita.
Nuo rakenteet eivät ole jähmeitä linnakkeita, vaan alati muuntuvia. Kuin elämä itse.

Nainen on kautta aikojen uskontojen myötäkin ymmärretty väärin. Alistettu.
Naisella on kyky synnyttää sekä syvä yhteys luonnon feminiinisiin ja "salaisiin" voimiin, naisen keho on luotu hoitamaan. Nainen on syvästi yhteydessä kuunkiertoon kuukautistensa kautta, ja pystyy aistimaan laajasti. Tietämään suoraa. Miehen tehtävä on ollut pitää huolta tuosta luonnosta, suojella naisia, lapsia ja yhteisöä. Sen tehtävä ei ole ollut hallita laajoja alueita ja ryövätä muilta tai ottaa luonnosta enemmän kuin tarvitsee. Toki miehessä elää tuo sama feminiini, ja me olemme ihmisinä tulleet oppimaan molemmista sukupuolista ja niiden molempien luontaisista kyvyistä ja lahjoista maailmalle.

Synnytys itsessään on tapahtuma, missä nainen on omassa luonnossaan, hänen on oltava syvästi kiinni luonnon ohjaavissa voimissa, ei niinkään sen opetetun pelon ja kontrollin energioissa. Synnytys on kuin pieni ekstaasi, joka johtaa naisen kehoa avautumaan ja johdattaa lasta ulos maailmaan synnytyskanavassa. Tuo tapahtuma on nykyäänkin vielä hyvin peloilla lastattu, kontrolloitu tapahtuma, missä naisen luonto alistetaan ulkoapäin saneltuihin normeihin ja asentoihin, silloin kun sairaalahenkilökunta ei ole valistunut tehtävästään. Se lisää kipua ja pelottavuutta.
Uuden tiedon saanti olisi tässä olennaisessa kohdassa.

Mies pelkää omiaan ja naisen tunteita, jotka virtaavat. Tunteet ovat kuin vesi. Nainen on oppinut pelkäämään niitä itsekin. Miehistä on kasvatettu kovia, "rohkeita poikia", jotka eivät itke. Aivan kuin tuo feminiininen piirre tekisi heistä vähemmän miehiä. Se itse asiassa tekee heistä enemmän miehiä.
Tunteet eivät jämähdä, ja lukittaudu kehoon, ellei niitä yritetä kontrolloida pelolla ja asenteilla.
Lukitut, kielletyt tunteet aiheuttavat kehoon kiputiloja, jotka pitkittyessään voivat johtaa sairauksiin. Tästä on jo tietoa.

Nykyinen elämäntyylimme puskee luovat voimat kuin valmiiksi rakennettuihin uomiin, valmiiksi muokattuihin ja aseteltuihin rakenteisiin.
Kuinka paljon lapsia kontrolloidaan ulos virtaavasta luonnostaan jäyhiin rakenteisiin, jotka lopulta surkastuttavat sielun pääsyn omassa loistossaan ja lahjoineen tähän maailmaan. Rakastamaan.
Tunnetaidoista on onneksi alettu puhumaan ja naistenpiirejä järjestetään ympäri maailmaa. On punaisen teltan piirejäkin.
Koulumaailma odotuttaa muutostaan..

Vaatii luottamusta, että voi avautua veden luovalle virtaavuudelle meissä ja sille, miten sen myötä elämän ulkoiset rakenteet muovautuvat palvelemaan elämää täydemmin.

Huomaan täällä pienellä paikkakunnalla asuessani vielä jäyhiä rakenteita ihmisten asenteissa. Siitä kertovat yritys valjastaa luonto kokonaan meidän käyttöömme, yritys kontrolloida yhteisön väkeä samoihin raameihin. Se miten naisille puhutaan, ja miten naisetkin toisilleen puhuvat alistetussa asemassaan, yrittäen saada toisetkin naiset pysymään sanomattomissa, sovituissa säännöissä. Miehen kontrollin alla. Jos joku ei tuohon suostu, hänet leimataan. Noitavainot ovat säilyneet mustamaalauksen muodossa ihmisten puheissa.

Samaa olen kokenut lasten kasvatuksessa. Sitä tapahtumaa ei ymmärretä, vaan vanhemmat ovat ikään kuin vain vastuullisia muille yhteisön jäsenille ja viranomaisille lapsistaan. Vanhemmat kasvattavat ja ohjaavat pelosta käsin. Samaa päiväkodin henkilökunnassa. Tuo kertoo saman tarinan, miten rikkinäinen maskuliinin ja feminiinin energia suhtautuu lapsiin ja elämään. Tarkoitukseemme täällä.
Ymmärrän sen tällaisessa stressin täyttämässä selviytymistaistelussa, mutta me olemme aivan muuta varten täällä. Yhteisömme on nyt liian suuri valtio ohjeistuksineen, ja sen ohjeistukset tulevat eliitin huipulta. Mitä saisikaan aikaan todellinen yhteisöllisyys ja yhteisö ihmisten elämissä?

Minun lapseni ei ole tullut täyttämään yhteiskunnan vanhanaikaisia vaatimuksia, vaan yhteiskunnan on aika alkaa ottaa ihmiset ihmisinä, laskeutua syvän inhimillisen ymmärryksen pariin; Tietoon meistä ihmisinä. Ottaa uutta tietoa käytäntöön. Hellittää ankarista kristillisistä, vääristyneistä jäänteistä elämää kohtaan. Laskeutua lapsen tasolle, elämään elämää intohimoisesti ja ilossa, ymmärtäen omaa luontoa!

Olen äimistynyt esimerkiksi lastenvalvonnasta ja kotrollin määrästä, ja miten ihmiset siihen suostuvat. Paljon tabuja jää käsittelemättä ja pelkoja perheisiiin, kun lastensuojelun viranomaiset ovat enemmän poliisin asemassa kuin auttamassa ja ohjaamassa, ymmärtäen ihmistä psykologisesti ja laajassa kontekstissa.
Heillä tulisi olla valtava tietomäärä ihan itse ihmisinä siitä prosessista, mitä vanhemmuus on. Ja miten tunteita voi käsitellä. Syyllistäminen ja rankaiseminen ovat yhteiskunnan järjestelmässä olleet tiiviisti läsnä. Sen toivoisi jo muuntuvan. Näistä aiheista ei uskalleta vielä puhua.
Me elämme kollektiivisten tunteiden ja asenteiden keskellä, eikä yksittäisten ihmisten heikkouden syyttäminen ole yhdenkään lapsen, saati aikuisen, etu.
Tässä en puhu nyt ollenkaan räikeimmistä tapauksista, missä apua tarvitaan, vaan esimerkiksi pelistä vanhempien välillä, missä heidän vanhemmuutensa itseään kohtaan on heikkoa.
Monissa perheissä on eron jälkeen valtataistelu lapsista, eikä siihen ole mitään psykologisia hoitokeinoja ja apuja yhteiskunnalla tarjottavana. Ymmärrys puuttuu. Kaikki on pelkkää kylmää lakia. Miten tuon kaiken keskellä edes itse viranomaiset IHMISINÄ pystyvät toimimaan?
Kun vanhemmuus itseen on heikkoa, ei ole yhteyttä omiin tunteisiin. Ei ole todellisia rakkaudellisia rajoja, jotka ohjaisivat omaa toimintaa. Se kaikki näkyy peilinä ulkoisessa toiminnassa.

Lapsia saatetaan paljon maailmaan omien kipujen keskellä, tunnelukoista käsin; ymmärtämättä sitä, että ihmissuhteet ovat peili meistä itsestämme. Ja tuo kaikki on lapsen kasvualusta. Toinen ihminen ja varsinkin lapsi on peili minusta. 

Luovuus ja seksuaalisuus ovat yksi ja sama energia ihmisessä, elämänenergia. Kun kanava tai luovuus on lukossa, ihminen hakee "täytettä" / ravintoa ja virtautusta ulkopuoleltaan, toivoen toisen täyttävän ne sisäisen lapsen tarpeet, parantaen haavat.

Sisäisestä työstä kohti Todellista Vanhemmuutta tulisi tulla meille kansallisesti ykkösasia!
Ottaa itsemme ja tunteemme tosissaan, työstää ne, hyväksyen, lempeästi, saada yhteys omaan luontoomme, lapseemme ja sitä myötä eheytyä myös ulkoisessa vanhemmuudessa.

Nyt siihen työhön ei esimerkiksi nuoret saa mitään apua. He ovat hämmentyneitä omassa heräävässä seksuaalisuudessaan. Voi olla, että menevät leikkimään seksuaalisuudellaan seksin välityksellä, saavat lapsia nuorina ja menettävät osan omaa polkuaan. Jos luovuus on tukossa, sitä virtautetaan seksin kautta. "Sekstaillaan", jotta koettaisiin se virta. Tai haetaan rakkautta tuolla tavalla. Miten se ei tietystikään tule.
Miehet opetetaan hyväksikäyttämään naisen "maata", kehoa. Tuo on siirtynyt naisten malliksi myös. Olla miehelle mieliksi. (Lääkäreille synnytyssaleissa.) Saada sitä kautta mitä tarvitsee.
Luonnollinen seksuaalisuus ja toisen kehon rakastelu yhteiseksi hyväksi on kadonnut pornon jäyhiin mekaanisiin liikkeisiin, joilla kuvitellaan suoritettavan jotain omaksi eduksi. Kipeää ja sattuvaa sisimmissään.
Naisista on yritetty tehdä jotain talousmetsää vastaavaa; suoria ja kauniita, "yhdenmukaisia silikonirintoja". Naiset ovat suostuneet leikattavaksi. Kuten suorat talousmetsät leikataan viimeistä puuta myöten. Talousmaailman etuja ajatellen. Luonto on rikottu. Totta kai tuota tapahtuu miesten ja lastenkin maailmassa. Feminiinisyydellemme.

Suuri osa ihmiskuntaa jää tuohon vajeeseen ja rikkinäisiin ja rikkoviin parisuhdekuvioihin jumiin, yrittäen korjata niitä toisen syyllistämisellä ja kontrollilla. Peleillä.
Ja jäävät siihen, koska on häpeä "epäonnistua". 

He mieluummin menettävät yhteyden itseensä kokonaan kuin jättäytyvät suhteesta pois ja tekevät oman sisäisen työnsä.
Tuollaisen parisuhteen keskella lapset kasvavat yhtä rikkinäisiksi. Heidän tunteensa ja tarpeensa eivät tule kohdatuiksi, koska vanhemmat eivät pysty kohtaamaan lapsessa niitä tunteita, joita itsessään eivät ole uskaltaneet kohdata ja hyväksyä. 

Otetaan esimerkkinä viha. Tuo suomalaisten syvälle sisuksiin painettu mörkö, jonka ryöpsähdyksiin alkoholi joillakin vaikuttaa.
Vihan tehtävä on suojella iloa ja identiteettiä, omia rajoja. Sillä on paikkansa. Se kertoo minusta jotain. Jos se ei saa olla näkyvillä eikä koskaan tule hyväksytyksi, vaan leimataan pahaksi, ihminen kasvaa kiltiksi ja heikoksi puolustamaan ja vaalimaan omia rajojaan. Tuosta on seurauksena  mm. kansantautimme masennus, ja pitkällä tähtäimellä sydän- ja verisuonitaudit, kateus, katkeruus ja syvä häpeän kuilu. Mukaan lukien väkivalta.

Nykyään on kuitenkin tunnetaidot yleisesti nousussaan ja niistä on alettu puhua. Netistä löytää monenlaista tietoa. Sisäinen lapsi alkaa tulla tutummaksi käsitteeksi. Tunnetaitojen ja omien tunteiden hyväksymisen seurauksena ilo voi palata ja ihmissuhteet eheytyä.
Meillä on vielä paljon opittavaa, esimerkiksi parisuhdemallit/kiintymyssuhdemallit siirtyvät sukupolvelta toiselle ja niiden tarkasteluun kannattaa kiinnittää huomiota.

Me emme ole koneita, vaikkakin meistä on yritetty valjastaa sotilaallisen orjallisesti käyttäytyvää, lannistettua syöttövoimaa yhteiskunnan rakenteille ja pankkimaailman toiveille.
Meidän luontomme on eheä ja se tulee eheytymään, se tulee loistamaan taas sitä ihmiskunnan tehtävää, joka sillä joskus on ollut ymmärryksessään. Olla Maailman Vanhemmat. Äiti ja Isä minussa.
Luova kanssaluoja.

Elämä on ihme.